Vuorokausi sängyssä sekstaillen
Vietin tänään rauhallisen aamun sängyssä
aamuseisokin kanssa kiimaisena pyöriskellen. Aloin pohtimaan, että millainen seksi omasta sekä ihmisten mielestä on parasta ja millainen olisi se optimaalinen seksikokemus, jonka jokainen meistä haluaisi kokea uudelleen ja uudelleen.
Mieleeni tulivat aikaisemmat suhteeni ja etenkin niiden alkuajat, jolloin sängyssä saatettiin viettää koko päiväkin sekstailun välillä muuttuessa kunnon naimiseksi ja rauhoittuen taas kosketteluksi vartaloiden ollessa kietoutuneina toisiinsa.
Olen aina ajatellut niin, että seurustelusuhteen alun intohimo ja se, että kumpikaan ei saa tarpeeksi toisistaan, vaan seksiä haluaa jatkuvasti vuorokauden ajasta riippumatta, liittyisi ihastumiseen ja rakastumiseen. Toista haluaa niin kovasti, ettei ole edes nälkä ja painokin putoaa pari kolme kiloa niin, ettei huomaakaan. :)
Jälkeenpäin olen kuitenkin ymmärtänyt, että sama himon määrä ja tuntemukset tulevat myös kumppanin kanssa, johon
ei ole varsinaista rakkaussuhdetta, vaan ennemminkin lämmin ystävyyssuhde. Uusi kumppani saa hormoonit jylläämään ja
silloin sitä voi viettää sängyssä vaikka vuorokauden toisistaan
nauttien. Olen kuullut sekä naisten että miesten unelmoivan
juuri kiireettömästä, ehkä jopa päämäärättömästä sekstailusta, jossa aikaa on yllin kyllin tutustua toisen vartalon jokaiseen sopukkaan, välillä ollen itse "tutkimuksen" kohteena. :)
Näinä hektisinä aikoina olisi hyvä joskus pysähtyä ja hemmotella itseään kunnollisella sekstailulla ilman kiirettä.
Nykyihmisellä siihen on vain harvoin aikaa, mutta kysehän taitaa loppujen lopuksi olla pitkälti siitä, haluaako itselleen ja partnerilleen sitä aikaa järjestää, eikö totta? ;)
Toisen ihmisen läheisyys ja hellyys on parasta lääkettä ihmisen ruumiille ja mielelle. Kivut ja kolotukset katoavat ja
arkiset ongelmatkin tuntuvat kovin kaukaisilta nautintojen keskellä. Totesihan Frank Pappakin aikoinaan kovin viisaasti
aina ohjelmansa lopussa: "kosketelkaa toisianne". :)
Etusivulle